Syntymäpäiviä on vain yksi vuodessa – onneksi, sillä etenkin miehille on todella vaikeaa keksiä sopivia lahjoja. Syntymäpäivähän ei ole ainoa päivä, jolloin tyttöystävän odotetaan antavan lahja poikaystävälleen, sillä lahjoja annetaan myös jouluisin ja ystävänpäivänä.
Myös nimipäivä ja seurustelun aloittamisen vuosipäivä (tai kihlajaispäivä) saattavat olla hetkiä, jolloin teillä on tapana hankkia toisillenne lahjoja. Tämän artikkelin luettuasi sinulla on 10 valmista ideaa poikaystäväsi seuraavaa syntymäpäivää varten. Voit soveltaa ideoita myös nimipäiväjuhlissa tai vaikka jouluna!
1. Elokuvalippuja
Kukapa ei rakastaisi elokuvien katselemista? Anna poikaystävällesi nippu elokuvalippuja, joita hän voi käyttää itse tai yhdessä sinun kanssasi. Älä pahastu, jos et pääse joka kerta mukaan. Poikaystäväsi saattaa haluta viedä myös kaverinsa katsomaan jotain uutuusleffaa, minkä ilmestymistä he ovat yhdessä odottaneet.
2. Äänikirjatilaus
Vaikka poikaystäväsi ei vielä olisi äänikirjojen kuuntelija, saattaa hänestä kuoriutua sellainen heti, kun hän huomaa, miten mukavaa äänikirjojen kuunteleminen onkaan. Äänikirjapalvelun laajasta valikoimasta jokainen löytää itselleen sopivaa kuunneltavaa.
Enää ei voi syyttää ajan puutetta siitä, ettei pääse tutustumaan mielenkiintoisiin opuksiin, sillä äänikirjoja voi kuunnella tehdessään jotain muuta. Äänikirja siivittää autolla ajoa, koiran ulkoiluttamista, siivoamista tai yksitoikkoisten työtehtävien tekemistä.
3. Ravintolaillallinen
Korona-aikana ravintoillallinen voi tulla kotiin sen sijaan, että pariskunta lähtisi kotoa ravintolaan illallistamaan. Jos poikaystäväsi rakastaa pizzaa, pitäisikö hän nimenomaan pizzaillasta, vai suostuisiko hän maistamaan esimerkiksi vietnamilaisia tai nepalilaisia herkkuja?
Voit myös valmistaa illallisen itse normaalia paremmista raaka-aineista. Ruokajuomana voi olla poikaystäväsi makumieltymysten mukaan olutta, viiniä tai vaikka vastapuristettua appelsiinimehua.
4. Elämyslahjakortti
Jos poikaystäväsi on aina halunnut kokeilla koiravaljakkoajelua, laskuvarjohyppyä, tuulitunnelia tai pakohuonepeliä, lupaa hänelle tällainen kokeilu. Tarkasta ensin lupausta, tarjotaanko tällaisia palveluja lähialueella, vai pitääkö sinun maksaa myös matkat ja hotellit.
Voit ostaa valmiin elämyslahjakortin netistä tai tulla mukaan seikkailuun maksajan roolissa. Jos et pääse mukaan eikä lahjakorttimahdollisuutta ole, ei ole muuta neuvoa kuin tyrkätä rahat kouraan.
5. Hieronta
Melkein kaikilla on hartiat jumissa tai selkä kipeänä. Osta poikaystävällesi lahjakortti hierontaan tai lupaa hieroa itse. Muista pitää kiinni lupauksestasi, sillä varsin usein tällaiset lupaukset unohtuvat ennen toteuttamista. Jos et osaa hieroa, voit käydä ensin jonkin lyhytkurssin, millä opetetaan hieronnan perusteita.
6. Lahjakortti kenkäliikkeeseen
Monetkaan miehet eivät ole kovin kiinnostuneita vaatteista, vaikka niitä joka päivä käyttävätkin. Sen sijaan melkein kaikki miehet osaavat arvostaa hyviä kenkiä. Jos annat poikaystävällesi lahjakortin kenkäliikkeeseen, voi hän itse valita, hankkiiko hän paljasjalkajuoksukengät, tyylikkäät nahkakengät, bootsit vaiko sittenkin Crocs-sandaalit.
Jos et usko miehen lähtevän kenkäostoksille, voit antaa lahjakortin vaikkapa siihen tavarataloon tai automarkettiin, missä hän yleensä asioi. Tavaratalosta löytyy varmasti jotain ostettavaa – vaikka sitten karkkeja ja tuulilasinpesunestettä.
7. Auton ilmastointihuolto
Onko poikaystävälläsi auto? Hän huolehtii todennäköisesti itse auton katsastuksista ja öljynvaihdoista, mutta sinä voit tehdä voitavasi ajomukavuuden parantamiseksi.
Voit käyttää auton ilmastointihuollossa, jos edellisestä kerrasta on pian pari vuotta. Voit myös pestä ja imuroida auton, vaihdattaa huonokuntoisen tuulilasin tai hankkia autoon uudet istuinpäälliset. Autoon liittyvistä ideoista kannattaa toki neuvotella etukäteen poikaystävän kanssa.
8. Herkkukori
Kerää koriin tai siistiin pahvilaatikkoon kaikkea hyvää yksin tai yhdessä naposteltavaksi! Herkkukorilla voi olla jokin teema, kuten pienpanimo-oluet tai Ranska. Jos teemana on Ranska, voit koota koriin esimerkiksi ranskalaisia viinejä, patongin, valkohomejuustoja ja pieniä leivonnaisia.
Teemaksi sopii tarvittaessa myös grilli-ilta. Silloin koriin tulisi makkaraa, sytytyspaloja, kastiketta ja vaikkapa grillinpuhdistusaine.
9. Lupaus tehdä jotain tämän puolesta
Voit antaa lahjaksi lupauksen pestä poikaystäväsi ikkunat, puhdistaa tämän uuni, korjata tämän talvitakki tai viedä tämän iäkäs äiti kauppaan, jotta poikaystäväsi voisi nukkua lauantaina pidempään. Mitä jos kokkaisit viikon ateriat pakastimeen tai loisit lumet viikon ajan?
10. Eettinen lahja
Jos et keksi mitään annettavaa eikä poikaystävälläsikään ole toiveita (nehän kannattaa selvittää aivan ensimmäiseksi), voit antaa lahjaa varten säästämäsi rahat hyväntekeväisyyteen. Voitte miettiä sopivaa lahjoituskohdetta yhdessä.
Olisiko se lahjoitus vähävaraisille lapsiperheille Suomessa, vai haluaisiko poikaystäväsi mieluummin tukea kaivojen rakentamista Afrikassa? Myös eläinsuojelutyö kaipaa lahjoituksia, joten sopivista kohteista ei ole pulaa.